Sivut

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017

Kulunut vuosi on ollut samalla elämäni paras, mutta myös surullisin vuosi. Tai oikeastaan kaikki oli täydellistä aina marraskuuhun asti.

Alku vuosi meni jännissä merkeissä kun lyötiin lopulliset pentuesunnitelmat lukkoon Miian kanssa. Urokseksi valikoitui Piina, Redadict Boot Camp Commander, joka oli oikeastaan kaikkea sitä mitä urokselta toivoin. Treffattiin helmikuun alkupuolella, jonka jälkeen jäätiinkin odottelemaan juoksujen alkua. Juoksut alkoivat vähän odotettua myöhemmin, mutta saimme onnistuneen astutuksen 29.3, ja kyllä siinä hurrattiin! Sitten jännitettiinkin ekaa ultraa.

Didi ja Piina 24.3

Ultrassa näkyikin neljä pentua, vaikka ell sanoi että piilossa voi toki olla enemmänkin, mutta neljä pientä palleroahan sieltä sitten syntyi 29.5. Didin synnytys sujui hyvin. Yhden pidemmän tauon se piti Aavan ja Kingin jälkeen, mikä pisti meidät jännittämään. Lopulta myös Vippi ja Diiva suvaitsivat saapua tähän maailmaan. Kaikki pennut syntyivät virkeinä ja Didi hoiti pennut alusta loppuun itse, minä olin vain sivusta seuraaja ja punnitsija.

20.5

28.5

täydellinen nelikko ♥
(vas. Aava, Vippi, Kingi ja Diiva)

Kesä menikin pentukuplassa ja olihan niissä hommaa (vaikka pentuja oli vain neljä), mutta päivääkään en vaihtaisi. Heinäkuussa koitti luovutus ja kolme pentua lähti ihaniin uusiin koteihin. Diiva jäi täydentämään meidän perhettä.



vas.Vippi, Kingi, Piina, Didi, Diiva ja Aava

Mennyt syksy osoitti minulle, että Diiva oli juuri sellainen kuin olin toivonut. Sen luonne, tekemisen ilo ja ulkomuoto miellyttivät ja en voinut uskoa että se tosiaan oli niin hieno ja pätevä pieni. Olisihan se pitänyt arvata, että kaikki oli liiankin täydellistä.


Didin kanssa käytiin syksyllä möllitaippareissa, missä se tuttuun tapaan pelleili vesityössä. Hakuruutu meni nappiin ja kanijäljellä se oli tuonut pupun vasta pienen motivoinnin jälkeen.


Lokakuun 29. päivä kävimme Diivan ensimmäisissä pentunäyttelyissä Lahdessa, jossa Diiva olikin hienosti ROP-pentu! Tuomarina oli Pirjo Aaltonen. Näyttelyissä oli myös Diivan sisko Aava, sekä puoliserkku Cooper.
Diivan arvostelu"5kk vanha. Tasapainoinen narttupentu. Hyvät mittasuhteet. Hyvin asettuneet korvat. Hyvät pään mittasuhteet. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä karvapeite. Hyvät liikkeet takaa. Hyvät etuliikkeet. Hyvin kannettu häntä. Sujuvat sivuliikkeet."


Marraskuussa menikin sitten kaikki pieleen. Perjantaina 3.11 käytiin ell Diivan kuumeilun takia, Diiva oli ollut myös tavallista vaisumpi. Kävimme vielä maanantainakin näytillä ja keskiviikkona 8.11 päätettiin ottaa selkäydinnäyte, siitä se alamäki sitten vasta alkoikin.


Seuraavat päivät olivat ihan kamalaa painajaista, mutta pikkuhiljaa Diivan olo alkoi kohentua. 30.11 Diiva pääsi vihdoin kotiin, oltuaan 3 viikkoa sairaalassa. Sairaalakäynnit jatkuivat kuitenkin fysioterapian merkeissä.

Nyt Diivan kehitys on hieman hidastunut, mikä on normaalia tässä vaiheessa, mutta toivotaan että toipuminen jatkuu niin, että Diiva pystyy elämään normaalia koiran elämää (neidillä olis hirmu iso halu päästä jo leikkimään koirakavereiden kanssa, mutta se ei tässä vaiheessa vielä onnistu).


Didin 5v synttäreitä juhlittiin 26.11. Nopeasti se aika menee ♥ Valitettavasti Diiva ei näihin "karkeloihin" päässyt vielä osallistumaan, mutta jospa ensi vuonna.

Didi ja syntymäpäivälahjaksi saatu pöllö

Didin ja Piinan muut pennut ovat voineet hyvin (Kingillä oli kennelyskä, mutta onneksi on toipunut siitä hyvin) ja perheet ovat olleet todella tyytyväisiä uusiin perheenjäseniinsä. On ollut ihana lukea heidän kuulumisiaan.
Johanna perusti Kingille myös blogin ja sieltä voikin käydä lukemassa heidän kuulumisiaan :)

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Hyvää Joulua!

Joulu vietetäänkin hieman eri tavalla kuin olin alunperin ajatellut, mutta pääasia että sitä juhlitaan kahden koiran voimin ♥ 

Oikein ihanaa joulua kaikille ja onnea tulevalle vuodelle!


perjantai 8. joulukuuta 2017

Elämä tosiaan voi muuttua silmänräpäyksessä...

Kuukausi sitten meidän elämä koki aikamoisen käänteen. En ole tätä ennen saanut aikaseksi kirjoittaa asiasta tänne, sillä kyseessä on sen verran rankka kokemus, että vielä nytkin ensimmäisen viikon taistelun muisteleminen nostattaa tunteen voimakkaasti pintaan.

Mistä kaikki alkoi? 
Kävimme sunnuntaina 29.10 Lahden pentunäyttelyssä, jossa kaikki oli vielä hyvin. Seuraavalla viikolla Diivan olemus muuttui hieman väsähtäneeksi ja keskiviikkona (1.11) kun kävimme yhteislenkillä Diiva ei riehunut tuttuun tapaan tämän toisen koiran kanssa vaan leikkitapa oli vaisuhko.

Torstai iltana mittasin Diivalta lämmön, kun se oli edelleen vähän väsyneen oloinen, lampöä oli 39,0°C. Perjantaina lämpö sitten nousi 39,5°C, joten lähdimme käymään eläinlääkärissä. Diivalta otettiin verinäytteet ja huomattiin että tulehdusarvot olivat koholla (70,2). Yleistutkimuksessa Diiva aristi hieman vatsan tunnustelussa, mutta sitä ei tällä kertaa tutkittu sen enempää. Diiva sai tulehduskipulääkettä ja sovittiin kontrolli maanantaiksi, jolloin oli tarkoitus myös saada pissanäyte otettua. 

3.11 eläinlääkärin vastaanotolla

Diiva olikin pari päivää parempi, kunnes sunnuntai iltana vointi taas meni hieman huonompaan. Maanantain kontrolliajalle ei saatu pissanäytettä, kun mieheni meni vahingossa päästämään Diivan pissalle vain hieman ennen lähtöä. Eläinlääkärissä Diivalta otettiin taas verinäyte ja tulehdusarvot olivat kohonneet entisestään (126,2). Lämpöä oli 39,9°C. Diivasta otettiin röntgenkuvat, jotta voitiin poissulkea keuhkokuume, jonka jälkeen Diiva jäi teholle nesteytykseen.

Nesteytyksen ja tulehduskipulääkkeen avulla Diiva piristyi huomattavasti ja olikin jo lähes oma itsensä. Saimme Diivalle antibioottikuurin ja lähdimme kotiin. Tiistaina touhuttiin jo ihan normaalisti ja ehdinkin jo huokaista helpotuksesta, liian aikaisin...

Tiistaina 7.11 leikittiin normaaliin tapaan

Keskiviikko aamuna (8.11) Diiva ei heti noussut ylös kun kutsuin sitä, lähdin juoksu jalkaa etsimään puhelinta ja sillä välin Diiva olikin jo jalkeilla. Mittasin lämmön ja se oli 40,2°C, joten lähdimme siltä seisomalta päivystykseen. Tulehdusarvot olivat nousseet huimasti, ne olivat jo 179,5! Yleitutkimuksen aikana puhe kääntyi mahdolliseen autoimmuuni epäilyyn ja päätimme, että Diivalta otetaan selkäydinnäyte. Voi kun olisi ollut kristallipallo tuolloin käytössä... Diiva jäi teholle nesteytykseen ja sille varattiin aika selkäydinpunktioon 15:30.

n. 16:30 minulle soitettiin ja kerrottiin että näytteenotossa saatiin talteen vain veristä nestettä, vaikka he yrittivät kaksi kertaa näytettä ottaa. Jäimme siis odottelemaan Diivan heräämistä, että saataisiin neiti kotiin. Kahdeksan aikoihin minulle kuitenkin soitettiin, ettei Diiva ollut vieläkään oikein herännyt nukutuksesta ja eikä ollut alkuun hengittänyt itsenäisesti. Tilanne oli todella huono. Puhelun jälkeen oli vaikea ymmärtää, mitä ja miksi näin tapahtui.

Puolen tunnin päästä minulle soitettiin uudestaan:
"Hei, anteeksi vielä että häiritsen, unohdin kysyä että onko meillä hätä eutanasia lupa jos tilanne heikkenee yön aikana?"

Tämän lauseen jälkeen romahdin täysin, en pystynyt heti vastaamaan, mutta sain lopulta soperrettua, että tottakai on hätä eutanasia lupa, en halua että Diiva kärsii yhtään enempää. Hetken kokosin ajatuksia ja kysyin, voisinko tulla katsomaan Diivaa, ja onneksi sain. Puhelun päätteksi itkin hetken ihan hervottomasti, jonka jälkeen kokosin itseni ja lähdin ajamaan Diivan luokse.

Diiva 8.11 illalla. Pieni reppana ♥ ;(

Itkin koko ajan ollessani Diivan luona ja kerroin sille mitä kaikkea tekisimme sitten kun se toipuisi. En muista kauan olin Diivan luona, mutta lähtiessäni, rukoilin Diivan puolesta. En sitä kovin usein tee, mutta tällaisena hetkenä, se oli ainoa asia mitä pystyin tekemään.

Koko yön pelkäsin että puhelin soi, nukuin hädin tuskin silmänräpäystäkään. Soittoa ei kuitenkaan tullut, joten tiesin Diivan vielä taistelevan henkensä puolesta. Eläinlääkäri soitti minulle torstaina puolenpäivän aikoihin ja pudotti uuden pommin. Diiva on neliraajahalvaantunut epäonnistuneen selkäydinpunktion komplikaationa. Miten huonoa tuuria voikaan olla matkassa. 

Ell sanoi, ettei Diivaa voida vielä ruokkia kun sen nielu ei toimi normaalisti, joten tällä hetkellä mentäisiin pelkällä nesteytyksellä. Pari seuraavaa päivää näyttäisivät mihin tilanne etenee. Lähdin taas katsomaan Diivaa.

Diiva oli edelleen aika tokkurainen, mutta ihan himpun verran "pirteämpi" (jos nyt niin edes voi siitä olotilasta sanoa) kuin edellisenä päivänä. Samana iltana Diivan tila oli kuitenkin hieman huonontunut. Diiva oli hengitellyt tiheämmin ja siitä oli otettu keuhkokuvat, joissa oli havaittu pientä tiivistymää. Keuhkokuume olisi tässä tilanteessa kohtalokas, mutta epäilivät tiivistymän johtuvan jatkuvasta makaamisesta. Diivalla oli yöllä myös rytmihäiriöitä, mutta lääkityksellä ne saatiin kuriin. 

9.11 tilanne oli vielä erittäin kriittinen

Perjantai aamuna tilanne oli onneksi kuitenkin taas hieman parempi. Lämpöä ei ollut ja tulehdusarvot olivat laskeneet 51. Diivan nielun toiminta oli myös parantunut sen verran, että olivat laittaneet nenämahaletkun ja sitä kautta Diiva sai vihdoin hieman ravintoa. 

Diivan jalkoja alettiin liikuttelemaan sekä nipisteltiin varpaan väleistä reaktion toivossa. Kun kävin katsomassa Diivaa huomasin muutoksen parempaan. Sen katse oli jo enemmän läsnä ja näin sen pari kertaa hieman venyttelevän. Sykkeet Diivalla oli edelleen koholla, muttei niin pahasti, että vaatisi mitään muuta toimenpidettä, kuin seurantaa.

10.11 vihdoin saatiin nenä-mahaletku laitettua. Sykkeet olivat myös tarkkailussa.

Lauantaina Diiva liikautti päätään ja heilautti pariin kertaan häntää kun menimme mieheni kanssa katsomaan sitä. Diiva myös reagoi nipistelyyn, vetämällä jalan selkeästi koukkuun! Minulla oli taskuun jääneitä nameja, jotka Diiva havaitsi ja hoitaja antoi luvan antaa yhden koemaistiaiseksi, Diiva söi namin ongelmitta! Saatiin myös ensimmäistä kertaa sylitellä tuon pienen taistelijan kanssa ♥

11.11 sain Diivan ensimmäistä kertaa kunnolla syliteltäväksi ♥
Diiva sai myös maistaa ensimmäistä kertaa itse kiinteää ruokaa tapahtuneen jälkeen.

Sunnuntaina toin mukanani hoitajan pyynnöstä lelun ja damin, jotta saataisiin ärsykkeitä luotua ja mahdollisesti enemmän liikettä. Ja kyllähän Diiva selkeästi innostui leluista, mutta eihän se mihinkään liikkunut, yritti kyllä selkeästi, mutta kroppa ei totellut.

Maanantaina saatiin Diivalta nenä-mahaletku pois ja Diiva sai syödä ruokansa itsenäisesti. Fysioterapeutit aloittivat harjoitteet Diivan kanssa ja heti oltiinkiin havaittu pientä reaktiota lantion seudulla. Diiva nosti myös päätään vihdoin lattian pinnasta ylös.
Tästä eteenpäin fyssarit kävivät useamman kerran päivässä Diivan luona tekemässä harjoitteita. 

14.11 lelut oli taas mukana

Edistystä tapahtui joka päivä ja torstaina 16.11 saatiin viimeinenkin letku irti Diivasta (katetri). Pääsin samaisena päivänä juttelemaan fyssarin kanssa ja käytiin Diivan kuntoutusta ja tulevaisuuden näkymiä läpi. Diivasta ei harrastekoiraa tule, kotikoiraksi se varmasti toipuu. Tämä tieto järkytti hieman, sillä kyseessä on kuitenkin hyvin aktiivinen koira. Didiltä onnistuisi kotikoirankin rooli, mutta Diivalta... saa nähdä...

21.11 reipas pieni ♥

Kävin Diivan luona joka päivä ja vihdoin viime viikolla, kolmen viikon sairaalajakson jälkeen, saimme Diivan kotiin. Diiva käy eläinsairaalalla edelleen "päivähoidossa", sillä en pysty hoitamaan sitä arkisin yksin taaperon kanssa.

Edistystä on tapahtunut ihan mielettömästi ja toivotaan, että Diiva kuntoutuu niin, ettei se joudu kärsimään kivuista ja pystyy elämään onnellista elämää.

2.12 pari päivää kotiutumisesta



Olen mielettömän ylpeä Diivan edistymisestä, ei ollut kovin kaukana se tosiasia ettei Diiva olisi enää koskaan päässyt kotiin. Toivotaan, ettei muita vastoinkäymisiä elämä tuo tullessaan, sillä tässä oli mielestäni ihan riittävästi yhdelle pienelle sisupussille. Rakas ja reipas pieni Diiva ♥





Toivottavasti tekstistä saa jotain tolkkua. Viimeisimmistä viikoista en kirjoittanut niin tarkasti, kun edistystä ei tapahtunut niin suurin harppauksin. Joka päivä mentiin kuitenkin hieman parempaan suuntaan :)
Kaikki kuvat ja videot on kuvattu puhelimella eli laatu sen mukaista.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Didi 5v!

Kylläpäs aika rientää! 
Rakkaalla punanenällä pyörähtää taas uusi ikä mittariin ♥


Ja ompa Didi kokenut nyt myös mullistavan elämän muutoksen, kun hänestä tuli toukokuun lopulla ensimmäistä kertaa äiti ♥ 
Ihana rakas Didi ♥ Toivottavasti saadaan viettää vielä monta yhteistä vuotta lisää ♥

torstai 28. syyskuuta 2017

Riemukas jälleennäkeminen

Voi sitä ilon ja onnen päivää kun eilen käytiin Diivan kanssa moikkaamassa Kingi-veljeä Lopella! 


Sain Kingiltä iloisen vastaanoton alkupöhinöiden jälkeen, kun tajusi, että tämähän on tuttu tyyppi. Kyllähän tuota hurmuria oli ollut ikävä ♥ Hetken halailun ja pusuttelun jälkeen otettiin Diiva autosta ja eipä mennyt kauaa, kun sisaruksilla oli jo täys tohina päällä! Mentiin pihan vieressä olevalle pellolle, jossa pennut saivat vapaana möyhätä koko sielunsa kyllyydestä. Samassa tiimellyksessä irtosi yksi jos toinenkin hammas :D



Molempien hieman jo väsähtäessä mentiin sisälle, jolloin yhtäkkiä taas löytyikin virtaa. Hieman piti nuorisoa toppuutella. Johanna antoi molemmille purutikut, joita ne sitten rauhoittuivat syömään. Siinä vielä aikamme juteltiin, kunnes itselle tuli hälytys kotiinpäin, kun rakas lapsemme ei ollut suostunut syömään mitään. Pikainen lähtö harmitti, mutta oli ihana käydä moikkaamassa Kingiä sekä muuta perhettä ja puhuttiinkin, että pyritään näkemään pian uudestaan.


maanantai 11. syyskuuta 2017

Möllitaipparit & Diiva 15vk

Viime viikonloppuna kävin Didin kanssa möllitaippareissa. Tämän vuoden treenit on yhden käden laskettavissa (eikä viime vuonnakaan treenattu hakuruutua eikä kanijälkeä) eli voisi sanoa että aika kylmiltään mentiin. Mutta koska Didi kyllä osaa perusasiat en kokenut sitä ongelmaksi. 
Kuvia tai videota koulutuksesta ei valitettavasti ole, joten tekstiä tulee tuutin täydeltä.


Möllitaipparit olivat Kelpo Kepon järjestämä taipumuskokeenomainen koulutus ja me olimme iltapäivän ryhmässä kolmen muun koiran kanssa (Didin lisäksi toinen tolleri ja kaksi labradoria). Koulutus alkoi sosiaalisella osuudella, jonka kaikki "läpäisivät". Tämän jälkeen mentiin vesityöhön. Olimme Didin kanssa toisena vuorossa ja se vesityöhän oli taas semmonen suoritus että terve. Omistan varmaan maailman ainoan tollerin, joka ei suorita vesityötä tuosta noin vaan... huoh...

Lähempi lokki heitettiin veteen ja Didi jäi empimään rantaviivan tuntumaan. Kehotin pari kertaa sitä hakemaan, mutta tuloksetta. Kouluttaja heitti damin matalaan veteen ja sen Didi sitten haki.

Otin Didin takaisin sivulle ja lähetin hakemaan lokkia. Didi meni rantaveteen ja jäi siihen, joten kouluttaja heitti kiven lokin viereen. Ja mitä tekee Didi, no lähtee etsimään sitä kiveä eikä noteeraa mitenkään lokkia. Ei muuta kun Didi takaisin rantaan ja kouluttajan labbis hakemaan lokkia vedestä. Sekös sitten Didiä harmitti, oma moka..!

Kouluttaja pyysi minua heittämään itse lokin veteen ja senhän Didi haki muitta mutkitta. Päätettiin siis vielä kokeilla mitä tapahtuisi kauemman lokin kanssa. Joten laukauksen saattelemana lokki veteen. Didi lähti uimaan määrätietoisesti lokkia kohti ja mielessäni ajattelin että jes, sieltä se nyt tulee. Vielä mitä... Lokin kohdalla Didi nuuskaisi lokkia ja kääntyi takaisin päin! Käskin tuomaan lokin ja kääntyikin heti takaisin ja nappasi lokin matkaan. Selvästi kokeili että tarviiko tehdä jos ei huvita...

Vesityö meni siis penkin alle, jälleen. Pitäisi päästä treenaamaan vieraissa paikoissa, vieraiden riistojen sekä ihmisten kanssa, minkä riemusta kiljuen kyllä tekisin, mutta helpommin sanottu kun tehty.

Tästä jatkettiin seuraavaksi hakuruutuun. Kouluttaja muistutti palautuksien tärkeydestä ja että voisin rohkeasti vaatia palautukset käteen (lokkien kanssa en tätä tehnyt, sillä olin tyytyväinen siihen että ne ylipäätään löysivät loppujen lopuksi tiensä rannalle). Ja tuon vesityön jälkeen voin kertoa, että ei ollut ensimmäisenä mielessä ruveta hiomaan palautuksia.

Viikko sitten käytiin treenaamassa hakuruutua dameilla.

Hakuruutu alkoi heittovariksella laukauksen kera. Didi ampaisi varikselle, haisteli sitä, kuopaisi ja katsoi minuun. Kuopaisi uudestaan ja nappasi variksen suuhun ja palautti nätisti käteen asti. 
Lähetin takaisin hakuruutuun ja Didi pinkoi hakuruudun takaosaan ja aika nopeasti sieltä löytyi toinen varis, jonka se nappasi heti ja kiikutti taas käteen asti. Kolmas varis samalla kaavalla.

Tässä vaiheessa mietin, että pitäisikö lopettaa siihen kun Didi teki niin hyvää hakua ja toimi riistankin kanssa hyvin, mutta toisaalta, täytyyhän sitä mukavuusalueeltakin joskus poistua. Koira siis takaisin hakuruutuun.
Didi lähti taas innokkaasti etsimään ja näin että se löysi riistan, mutta eipä tuonutkaan vaan lähti etsimään seuraavaa, jonka myös löysi. Ei tuonut sitäkään. Voi jehna... Didi jatkoi etsimistä ja kävi siinä meidänkin luona pyörähtämässä. Kouluttaja totesi, että voin lähettää sen ruutuun uudelleen jos ei itsenäisesti lähde takaisin riistalle. Ja nämä sanat sanottuaan, Didi lähti takaisin sinne missä tiesimme riistaa olevan. Tällä kertaa varis otettiin ja tuotiin minulle.

Kouluttaja kehoitti lähettämään vielä takaisin hakuruutuun ja sanoi etten saisi kehua Didiä ennen kuin varis olisi minulla kädessä asti (hän halusi nähdä mitä Didi tekisi kun se joutuisi itse tekemään ratkaisun riistan kanssa). Joten ei muuta kun Didi hakuruutuun ja aika nopeasti se sieltä nappasikin variksen. Kouluttaja vielä muistutti etten sanoisi mitään, joten pysyin hiljaa.
Didi pysähtyi n. 5m päähän minusta ja oli selvästi hämmentynyt miksi en kehunut sitä. Pysyin edelleen hiljaa, joten Didi tarjosi varista kouluttajalle, joka oli parin metrin päässä siitä. Kouluttaja käänsi selkänsä ja itse menin kyykkyyn, jolloin Didi kiikutti variksen syliini.
Kiitin Didiä ja päätimme tämän osuuden tähän.
Kouluttajan mukaan virallisissa taippareissa olisimme läpäisseet tämän osuuden!

Tämän jälkeen sitten odoteltiin kahden koiran suoritukset, jonka jälkeen tehtiin vielä kanijäljet. Suuria odotuksia ei ollut, sillä olin nähnyt missä kunnossa kani oli ja niin kuin arvasin Didi ei sitä heti nostanut. Kouluttaja kävi vähän heiluttelemassa sitä, jonka jälkeen Didi nappasi sen ja lähti tuomaan minulle. Kokeissa ei onneksi noin huonokuntoisia kaneja ole, ja tiedän että parempikuntoisen kanin Didi olisi tuonut ongelmitta.

Litimärkinä ja väsyneinä (ehkä pitäisi puhua vain itsestäni...) koulutuksen jälkeen

Koko päivän satoi vettä aika reippaasti ja olinkin ihan litimärkä kun lähdettiin kotiin. Mutta ei haitannut, vesityötä lukuunottamatta olin TODELLA tyytyväinen Didiin ja koulutus oli joka pennin arvoinen!

Jos vaan saadaan tuo vesityö kuntoon niin varmasti käydään vielä taippareita koittamassa, ja ehkä jonain päivänä Didin nimen eteen voi lisätä FI MVA-tittelin. Ei me ainakaan vielä luovuteta!




Ja mitäs meidän juniori, noh kasvaa ja kehittyy. Neiti on tänään jo 15vk! Sen kunniaksi napattiin hänestä uusi seisotuskuva. 

Diiva 15vk

Aamumme alkoi myös pienellä touhutuokiolla, jonka myös kuvasin. Tehtiin perus istu-maahan harjoituksia, käsitargettia (jonka opettelu aloitettiin vasta sunnuntaina, mutta Diiva älysi jutun tosi nopeasti), sivulle tuloa, paikkallaoloa sekä parit noudot damilla.



lauantai 26. elokuuta 2017

Pentuarki

"Mitähän sitä tekis?" on lause, jota meidän perheessä ei ole viime aikoina tarvinnut käyttää. Päivät vaan vilistää ja nyt oli pakko istahtaa koneen äärelle ja kirjoitella vähän ylös miten meidän elämä on lähtenyt rullaamaan "viiden hengen perheenä".


Tekemisen puutetta tosiaan ei ole kun perheessä on kaksi "vauvaa". Ero on aika huima verrattuna Didin pentuaikaan, kun kaikki huomio ja aika meni siihen. 

Toki onhan tässä aikaa, eli yritän nyt olla ottamatta stressiä siitä, että asiat opetellaan hieman hitaammalla tahdilla. Damin kanssa ollaan treenattu tooooodella maltillisesti, sillä Diivalla on Didistä poiketen taipumusta omia damia (sama pätee leluihin ja riistaan). Neiti lähtee aina into piukeana noutamaan, mutta jää joko hautomaan tai rallattelemaan... Enkä voi kutsua neitiä, sillä silloin se pudottaa noudettavan asian. Olen nyt sitten vain heitellyt lelua ja jos tuo lelun takaisin niin kehun todella paljon ja palkkaan vetoleikillä tai namilla.

Nyt ehkä olikin sitten kuu ja tähdet oikeassa asennossa, sillä kävimme tänään sipoonkorvessa treenaamassa molempien kanssa ja Diiva palauttikin damin joka kerta!

Syy treeneihin oli kuitenkin Didi, sillä menin ilmoittamaan sen möllitaippareihin, joten pitihän se käydä kokeilemassa muistaako rouva (hassua puhua Didistä rouvana, mutta kai hän enemmän rouva on kuin neiti ;D) yhtään miten hakutyöskennellään. Ja muistihan se, intoa oli kuin pienessä kylässä! Vielä pitäisi kokeilla tehdä pieni hakuruutu niin, että vien etukäteen damit paikoilleen.

Treenilistalle päätyy molempien osalta passissa olo... Syy käy ilmi videolta.


Mutta mitäs se Diiva osaa. No ei mitään vielä täydellisesti, mutta hiljaa hyvä tulee. Käskyt joita ollaan harjoiteltu: istu, maahan, paikalla, hae, tule (+luoksetulo pillitys), seiso (näyttelyseisotus) ja sivulle tuloa.
Parhaiten sujuvat luoksetulo pillitys ja istuminen.


Ensimmäiset rokotukset käytiin ottamassa maanantaina kun ikää oli tasan 12 viikkoa. Diiva sai kovasti kehuja reippaudestaan. Hän ei edes huomannut kun rokotus pistettiin. Samalla käytiin puntarilla ja painoa oli silloin kertynyt 6,4kg, nyt varmaan lähennellään jo seitsemää kiloa.

kuvassa Diiva 10,5vk

Ollaan ehditty treffaamaan muita koiriakin. Ensimmäisten joukossa oli tietenkin Aava-sisko ja Niilo-eno. Diivalla ja Aavalla olikin vierailun alusta loppuun sellainen vauhti päällä, että oli pakko välillä laittaa ne eri tiloihin, että vähän rauhoittuisivat. Niiloakin Diiva yritti saada leikkeihin mukaan, mutta eno-mies ei ajatuksesta innostunut ja hän teki sen neidillekin hyvin selväksi.
Käytiin myös moikkaamassa saksanpaimenkoira Hetaa (blogissa jo muutaman kerran esiintynyt aiemminkin) sekä tällä viikolla uutena tuttavuutena sekarotuista Seraa.

Diiva, Niilo ja Aava

Toisten koirien kanssa Diiva on täysin erilainen kuin Didi. Se on jopa tyhmän rohkea, sillä sehän ei mieti yhtään, vaan menee sen kummempia miettimättä tervehtimään muita koiria. Ihanaa että se on noin rohkea, mutta tulee olemaan todella haasteellista opettaa sille ettei ilman lupaa sännätä joka tyyppiä tervehtimään (pätee myös ihmisiin...).

Tuon saman rohkeuden takia Diivan kanssa on ollut tosi helppo käydä oikeastaan missä vaan, toki sekin säikähtelee asioita, mutta palautuu niistä huomattavasti nopeammin mitä Didi pentuna. Jos se jotain säikähtää se joko säpsähtää, väistää tai pakenee muutaman metrin päähän, mutta tämän reaktion jälkeen se tulee katsomaan asiaa/esinettä mikä sen säikäytti, jonka jälkeen se jatkaa omia juttujaan. Didi jäi herkemmin vähän varovaiseksi, vaikka kävikin tutkimassa sen säikäyttäneen asian.

VIP-tason kuljetus

Diiva on myös vilkkaampi kuin Didi (vaikka onkin esimerkiksi siskoonsa Aavaan verrattuna "rauhallinen"), joten se vaatii enemmän virikkeitä. Vielä ei ole isompia tuhoja tehty, mutta kyllä neiti on kova kaikkea kaluamaan ja syömään (sanomalehdet mm. revitään riekaleiksi, mutta pakko niitä on lattioilla pitää).

Didistä ja Diivasta on heti luovutuksen jälkeen ruvennut muodostumaan aika tiivis parivaljakko. Toisinaan kyllä mietin onko meille muuttanut kaksi pentua, kun nuo riehuvat keskenään kuin mitkäkin pahaiset kakarat. Mutta hyvä vaan että viihtyvät toistensa seurassa niin hyvin :)


Didi sallii Diivalta tosi paljon kaikkea, jopa niin paljon että päästi sen ekalla kerralla pariksi sekunniksi ruokakupilleen ennen kuin antoi neidille hieman kovemmat lähtöpassit. Olin kuitenkin tätä ennen varma, ettei Didi päästäisi Diivaa metriä lähemmäs hänen kuppiaan, olin väärässä. Uudestaan Didi ei ole enää kupille asti päästänyt, mutta tuo eka kerta yllätti.